Kuvia

Kesäretki

Sääksmäki-seuran perinteinen kesäretki suuntautui tänä vuonna Urjalaan. Ilma oli vielä kauniin kesäinen. Oppaanamme toimi sivistystoimenjohtaja Juha Salo. Kiersimme hänen johdollaan Väinö Linnan reitin ja kävimme aluksi Väinö Linnan syntymäkodin raunioilla.Toinen tutustumiskohde oli Ittellisen pirtti.Koskelan torppa Honkolan kylässä oli tänä kesänä saanut uuden pärekaton.
Koskelan torpalla meitä isännöi Niemistön pariskunta. Kirsti Niemistö alias Venla kertoi meille Pohjantähti-trilogian ja todellisten tapahtumapaikkojen yhtäläisyyksistä ja eroista.Koskelan torppa.Koskelan torppa.
Urjalan kirkko.Kävimme myös Urjalan kirkossa, joka on peruskorjattu vuonna 2006.Juha Salo kertoi myös mm. Honkolan kartanon Furuhjelmin suvun hautamuistomerkestä.
Ryhmäkuva. Osallistujia retkellä oli n. 30.Ruokailimme Metsälinnassa, joka oli sekin Honkolan kartanon rakennuksia alunperin. Nykyinen omistaja Jaakko Honkaniemi sisaruksineen on tehnyt rakennukseen hienon ja täydellisen peruskorjauksen. Emäntänämme toiminut Hanna Honkaniemi oli loihtinut meille maittavan aterian! Lopuksi kävimme Lellan tilalla, jonka omistajapariskunta Risto ja Sirkka Järvinen esittelivat meille hevosvetoisten työkoneiden museotaan. Varsinaiset työkoneet sijaitsevat remontoidun navetan yläkerrassa ...
... ja alakerrassa on ns. pyhäkalusto, mm. hienoja kunnostettuja kiesejä.Eräs yksityikohta Lellan tilallla on kivistä tehty maakellari, joka on Väinö Linnan äidin isän tekemä.Iltamien 2019 juhlapuhujana oli kirjailija Risto Isomäki.
IltamayleisöäSääksmäki-mitalin sai toiminnanohtaja Pekka Kansanen.Seuran kunniajäseneksi kutsuttiin Helmi Kokkala.
Lepaan retkellä elokuussa 2019 oli noin 20 osanottajaa.Museon perinnepäivä 2019.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.

Kesävieraiden kirkkokahvit kotiseutumuseolla 17.7.2011

Sunnuntaina 17.7.2011 Sääksmäki-seura tarjosi kotiseutumuseolla perinteiset kesävieraiden kirkkokahvit.Kirkkoväkeä saapui paikalle mukavasti, lähemmäs 50 henkeä.Kahvi ja pulla maistui seurustelun lomassa.
Turtiaisen Pekka kertoili vieraille museorakennuksen historiasta sekä museon esineistä.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.

Sääksmäki-seuran iltamat 10.7.2011

Puhallinmusiikista vastasi Vanhat nuorikot Pekka Nummisen johtamana.Iltamapuheen piti FT Pekka Kansanen Tarttilan Hiittiöstä.Seuran puheenjohtaja RIsto Tiainen ja sihteeri Marju Lemola luovuttavat Sääksmäki-mitalin Jussi Kuulialalle.
Eino Juttikkala -palkinto ojennettiin kapellimestari Jukka Iisakilalle.Ritvalan kööri esiintyi Sari Metsäkylä-Tuomisen johtamana.
Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.

Museon siivoustalkoot 28.4.2010

Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.

Kauppilanmäen museon pärekattotalkoot

Klikkaa kuvaa nähdäksesi siitä suurennoksen.